perjantai 19. joulukuuta 2014

83. Poniratsastus jatkuu

Torstaina mentiin Kaislan kanssa vähän liian myöhään tallille niin meille oltiin jo valittu hevoset. En saanut taaskaan Lamocaa vaan Fionan. Tunnilla saatiin mennä aika itsenäisesti sillä Outi kirjoitteli meille sellaisen arvostelupaperin ratsastuksestamme. Menin ilman satulaa ja Fionan selkäranka tuntui ihan mukavasti...

Tein käynnissä parit pysähdykset ja voltit ja kävin aika nopeasti ravailemaan. Ravissa alkuun ympyröitä ja parien ympyröiden jälkeen ne vaihtuivat volteiksi. Tein uraa pitkin vähän väistöjä ja avoja, mutta oli vähän hankalaa kun kaikki teki mitä sattuu. Vaihdettiin suuntaa ja toiseen suuntaan samoja asiota. Fiona tuntui tosi kivalle käynnissä ja ravissa, teki mitä pyysin ja ei intoillut liikoja.

Kun aloitin laukkaamaan koko homma levisi käsiin. Poni lähti juoksemaan ja alkutunnin kuuliaisuus oli täysin tiessään. Laukassa kiidettiin menemään varmaan Jamillaakin kovempaa ja pariin otteeseen yritti poni minut pudottaa kun ensin kääntyi mutta sitten kääntyikin takaisin uralle. Laukassa ei saatu varmaan yhtään hyvää pätkää, mutta ravissa ihan lopuksi alkoi Fiona menemään ihan nätisti.













3 kommenttia: