tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 8: Parhaat muistot


Tämän päivän luukussa kerron teille parhaat muistoni hevosten kanssa. Nämä ovat niitä mitä on tapahtunut kaikkien hevosten kanssa, eli ei vain Lamocan vaikka suurin osa niistä onkin. Tässä on vain parhaista parhaimmat ja näihin päiviin voisin palata milloin vain takaisin.

29.1.2013

Tämä päivä käytännössä muutti minun koko elämäni, sain ensimmäisen hoitohevoseni Penny Lanen, ensirakkauteni. Tämän koko päivän olin vain yhtä hymyä, sillä Penny oli lempihevoseni ja nyt myös hoitoheppani.


28.8.2013

Tämä päivä muutti elämäni niille raiteille kuin se on nykyään, silloin aloitin hoitamaan Lamocaa. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka tärkeä Lamocasta tulee minulle, sillä olin vasta viikko sitten joutunut luopumaan Pennystä. Monet varmasti ihmettelivät sitä, että otin niin nopeasti uuden hoitohevosen, mutta halusin Lamocan hoitajaksi ja pelkäsin etten pääsisikään jos en hoitajakokouksessa sitä kysyisi. 


21.8.2014

Tänä päivänä palasin Lamocan selkään pitkän tauon jälkeen ja Lamoca oli niin hieno, ainankin silloin olin sitä mieltä. Eihän se kääntynyt laukassa kunnolla joten mentiin ohi puomeista, silloin päätin haluavani mennä Lamocalla aina kun mahdollista (tai olin ennenkin halunnut, mutta en saanut sitä ikinä...) ja sillä tiellä on nyt pysytty. Luonnollisesti, miksi haluasin vaihtaa Lamocasta johonkin "huonompaan".


23.11.2014

Minun ensimmäiset estekisat ja samalla myös minun ja Lamocan ensimmäiset yhteiset kisat. Luokkana mentiin ristikko ja saatiin puhdas rata ja ruusuke. Olin niin ylpeä Lamocasta, koska saatiin niin hyvä rata, paremmin ei olisi voinut mennä!


11.4.2015

Tämä oli ihan tavallinen tallipäivä, menin Lamocalla tunnin ja käytiin ottamassa kuvia ulkona. Tunti meni hyvin, ja se oli kevään ensimmäinen tunti kentällä. Kuvista tuli tosi onnistuneita, koska Lamoca poseerasi minkä kerkesi.


27.6.2015

Tänä vuonna pääsin ekaa kertaa katsomaan kun Lamoca pääsi laitumelle, vesi sateen ja mun huonosta olosta huolimatta yksi kesän paras päivä kun näin kuinka iloinen Lamoca oli päästessään laitumelle.


20.7-25.7.2015

Kaikesta huolimatta vuokraus oli yksi kesän parhaista asioista, sen takia että sain yhden viikon elää mun unelmaa. Eli että Lamoca olisi minun oma hevonen.


10.8.2015

Ensimmäinen kouluvalmennustunti Lamocalla ja heppanen oli aivan super ratsastaa! Edelleen yksi meidän parhaimmista tunneista, vaikka aikaa tästä on jo kohta puoli vuotta.


23.8.2015

Paras esterata mitä olen ikinä ratsastanut, mentiin Lamocan kanssa kisoissa 60cm. Arvostelu oli harmillisesti clear round, mutta saatiin ruusuke puhtaasta radasta. Esteet olivat juuri sopivalla korkeudella, vaikka muuri vähän jännitikin, tosin ei Lamocaa.


3.9.2015

Menin Lamocalla pitkästä aikaa ilmansatulaa ja heppa oli super, joka askellajissa. Meidän paras tunti ilmansatulaa, eikä suotta.


15.10.2015

Meidän ensimmäinen "oikea" kouluvalmennus, joka meni paremmin kuin hyvin! Lamoca ei ole ikinä ollut niin hyvä ratsastaa kuin siinä, jos vielä joskus saisin sen ratsastettua samanlaiseksi...


+Kaikki tunnit Eksalla, poni on ollut aina super. Voisin aina palata tuon ponin selkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti