lauantai 30. tammikuuta 2016

264. Kouluponi

Maanantaina menin jälleen Tivanolla ja poni oli aina pätkittäin tosi hyvä ratsastaa! Treenattiin ihan perusjuttuja ja tuli huomattua etten osaa tehdä kouluadan tervehdystä tuomarille kun sitäkin harjoiteltiin.



Alkuun tein käynnissä parit väistöt uraa pitkin ja sitten lähdettiin ravailemaan. Ravissa tein paljon ympyröitä ja ympyröillä väistätin takaosaa ulos. Poni väisti ihan hyvin, välillä vauhti kiihtyi liiaksi. Jäätiin hetkeksi jokainen omalle voltille aluksi käynnissä asettamaan ja taivuttamaan heppoja ihan kunnolla läpi. Sen jälkeen ravissa ja sitten toinen suunta samalla tavalla. Jälkimmäiseen suntaan sain asetuksen tosi hyvin läpi ja Tivano pyöristyi kaulasta tosi hyvin.

Ravissakin poni meni hienosti pätkittäin, mutta ei yhtä hyvin kuin käynnissä. Käveltiin hetki pitikin ohjin ja sitten alettiin tulemaan pituus halkaisijaa ravissa johon pysähdys ja tervehdys. Ongelmia ei tuottanut pysähdys vaan tervehdys, sillä tein sen aina liian kiireisesti. Muualla laukattiin ja tehtiin voltteja, kunhan ei mennyt pituushalkaisijalle. Lopuksi laukattiin vielä molemmissa suunnissa ympäri kentän, jälkimmäisessä suunnassa poni oli super! Loppuraveissa poni oli hieno ja sai venyttää kaulaa eteen-alas.





2 kommenttia: