sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

285. Kaksi erilaista ratsua

Saku

Tämän viikon kouluvalkan menin pitkästä aikaa Tivanolla lähes kuukauden tauon jälkeen. Torstain tunnilla pääsinkin tallin uusimman ruunan Zakorakiksen eli Sakun selkään! Maanantaina ei kovin kehuttavasti Tivanon kanssa mennyt, Saku taas oli oikein mukava heppa jolla voisin useamminkin mennä.

Maanantaina tehtiin lähinnä viisikaarista kiemuraa sekä oltiin pääty-ympyrällä. Ei mitään kovin ihmeellistä ja noin kuukauden tauon jälkeen Tivanon kanssa en mitään kovin mahtavaa suoritusta odottanutkaan.


Torstaina aloitettiin heti käynnissä pitkillä sivuilla taivuttamaan hevosta sisäpohkeen ympärille. Tämä oli yllättävän työlästä, sillä Saku tarjosi vain avotaivutusta. Saatiin tämä kuitenkin sujumaan ja sitten verkattiin ravissa ympyröillä ja volteilla. Saku oli aluksi tosi jäykkä, mutta pikkuhiljaa alkoi hevonenkin rentoutumaan, Kun oltiin ravailtu molempiin suuntiin tehtiin pitkille sivuille avotaivutusta, tässä jäin itse sisäohjaan kiinni jolloin Sakkekin jännittyi. Kun muistin pitää molemmat pohkeet kiinni saatiin molempiin suuntiin ihan hyvät avot.

Lopuksi tehtiin avoja vielä laukassa, alkuun vähän jännitin laukannostoa sillä Saku on tunnetusti laukannostoissa vähän hankala sillä se tarvitsee tosi napakat pohkeet. Ensimmäinen nosto oli ihan super, siinä taisi vähän opettajakin hämmästyä! ;) Laukassa Saku oli tosi hyvä, mutta kun oltiin hetki tehty näitä laukannostoja ja avoja alkoi heppa vähän kuumumaan ja vauhti lisääntymään.

Toiseen suuntaan näissä laukka-avoissa jouduin aina tekemään parikin kontrolli volttia laukassa ennen kuin laukka oli taas hallinnassa. Loppuraveissa alkuun heppa paahtoi menemään kuin mikäkin ihan selättömänä, mutta loppuun kuitenkin vähän rauhoittui sekä rentoutui.




2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan näköinen tuo Saku, ihan mahtavan näköinen! Sulla menee tosi hienosti Sakun kanssa:)

    VastaaPoista