maanantai 1. kesäkuuta 2015

152. Ensimmäinen ei sijoittunut


Eilen oltiin siis Lamocan kanssa estekisoissa meidän ensimmäisessä yhteisessä 60cm luokassa. Kisat meni meidän osalta tosi hyvin, päästiin uusintaakin ja uusinnasta nolla virhepistettä ajassa 37.72. Oltiin viidensiä ja luokassa oli 15 osallistujaa. Jos oltaisiin oltu 19 sadasosaa nopeampia oltaisiin sijoituttu neljänneksi ja jos oltaisiin oltu vähän päälle kaksi sekuntia nopeampia oltaisiin voitettu luokka. Seuraavissa kisoissa kaasutan vielä enemmän esteiden väleissä, mutta eihän nämäkään nyt ihan huonosti menneet. Lamocahan pudottaa puomit suht. helpolla jos sillä tulee liian kovaa esteelle sillä se hyppää silloin ihan pohjasta, joten otin laukkaa aina ennen estettä kasaan.

Rakennettiin rata kolmelta ja huomasin yhden vaikean kohdan meille, sarja jossa oli lyhyt väli ja Lamocan laukka piti saada tosi lyhyeksi että se mahtuu siihen eikä pudota puomia. Verkassa Lamoca oli vähän tahmea ja sain laukata vähän kevyessä istunnassa että sain moottorin alle. Jouduin ottamaan toiseen suuntaan neljä verkkahyppyä sillä ensimmäinen hyppy pystylle epäonnistui täysin ja oli pakko ottaa uusi hyppy joka meni hyvin. Sitten otin vielä yhden hypyn okserille, mutta tultiin ihan pohjaa joten tulin uudelleen. Toiseen suuntaan tulin molemmat kerran. 




Radalla ensimmäinen hyppy tultiin ihan pohjaan, mutta puomi ei onneksi pudonnut. Tokalle hyvä hyppy mutta vähän kiemurtelevalla tiellä, kolmonen tultiin taas vähän pohjaan. Nelonen ja vitonen hyvin, sarjaa ennen otin vauhtia pois ja päästin sekin puhtaasti. Muurille lähdettiin vähän kaukaa ja sen jälkeen tein ympyrän laukassa ja sain uuden lähtömerkin uusintaan. Uusinnan eka hyvin, toiselle tultiin pohjaan. Sarjan ekalle tuli ihan outo hyppy, mutta puomi ei tippunut. Muurille vähän kaasua ja puhtaasti hyvällä hypyllä.

Lamoca sai paljon taputuksia ja kävelin hetken ja vein hepan talliin. Tallissa Lamoca sai juoda ja odotettiin että Kreetta menee sillä vielä yhden luokan. Huomasin että ratsastushousuni olivat revenneet täysin, onneksi sain Kreetalta shortsit lainaan! Kreetan radan jälkeen purin Lamocan ja laitoin kylmäyssuojat jalkoihin. Siivosin karsinan ja vein varusteet pois. Harjasin hepan ja laitoin linimenttiä joka jalkaan.






2 kommenttia: