perjantai 27. maaliskuuta 2015

127. Aina ei voi onnistua


Eilen menin Lamocalla, mutta tunti ei ihan ollut niitä meidän onnistuneimpia. Kun tuntia oli vielä puolituntia jäljellä, mulle iski ihan hirvittävä mahakipu. En pystynyt ratsastamaan kunnolla, joten sen takia ei nyt niin hyvin mennytkään. Lamoca oli kuitenkin taas tosi kiva, harmittaa nyt kun tunti meni "pilalle". 

Käveltiin taas aika pitkät alkukäynnit, sitten otettiin ohjat tuntumalle ja tein parit pysähdykset ja voltit. Lähdettiin ravailemaan ja annoin Lamocan venyttää kaulaa. Lamoca venyttikin tosi hyvin jo alkutunnista, mutta pian aloin keräilemään ohjia enemmän käteen. Tehtiin pitkille sivuille avotaivutusta, joka onnistui meiltä hyvin. Avotaivutus onkin ehkä helpoin koululiike minulle ja Lamocalle! Lyhyille sivuille tehtiin suuri voltti, jossa vähän takaosan väistätystä ulos. Saatiin välillä hyviäkin pätkiä volteilla, mutta suurimmaksi osaksi ei tullut väistöaskeleita.



Tehtiin tätä molempiin suuntiin, sitten alettiin tulemaan puomia joka oli keskellä kenttää. Tultiin puomin yli ravissa ja vaihdettiin aina suuntaa puomin jälkeen. Mentiin tuota hetken aikaa, sitten käveltiin välikäynnit. Jatkettiin taas tulemaan puomia, mutta tälläkertaa laukassa. Suuntaa ei kuitenkaan pitänyt vaihtaa. Lamoca tajusi varmaan että en nyt ihan parhaassa kunnossa ole, ja sillä varmaan pyöri päässä; Hei mä kyl tiiän mitä tehään, anna mun ottaa ohjat omiin käsiini.

Askel ei aina osunut puomille, mutta kyllä siitä puomin yli selvittiin yhdellä raviaskeleellakin. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin toiseenkin suuntaan samalla tavalla. Lamocalla meni yli ymmärryksen, kun kerran mentiin laukka kohdan ohi ravissa. Tähän suuntaan askel sopi paremmin, mutta huonoja askeleitakin tuli välillä. Annoin Lamocan taas ravata pidemmällä ohjalla, ja heppa oli oikein hieno!♥

Maailman paras♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti