perjantai 27. helmikuuta 2015

117. Kun oikeat nappulat alkavat löytymään

Lamoca oli eilen vallan mainio ratsastaa ja viime perjantain onnistuminen ei ollutkaan vain sattumaa. Anne piti tunnin ja vasta 20 vaille viisi saimme tietää kellä menemme. Pikkuisessa kiireessä varustin Lamocan ja asiaa ei tosiaankaan auttanut järkyttävä karvan lähtö..

Alkukäyntien jälkeen otettiin ohjat tuntumalle ja tein käynnissä parit pysähdykset ja voltit. Alettiin ravailemaan ja annoin Lamocan mennä vähän pidemmällä ohjalla. Lamoca menikin tosi kivasti hyvää ravia jo alkutunnista. Pikkuhiljaa keräilin ohjia enemmän käteen, sitä mukaa mitä heppa vertyi. Ravailtiin molempiin suuntiin, sitten tultiin kaikki yhteiselle keskiympyrälle. Siirryttiin käyntiin ja tehtiin ympyrän avoimille sivuille väistöä.





Ei ne väistöt kovin hyviä olleet, jos edes yksi ristiaskel tuli jonnekkin.. Lamoca yritti vetää ohjia käsistä, ja pidätteet eivät menneet läpi. Kun siirryttiin raviin Lamoca meni hyvää, joskin vähän liian reipasta ravia. Ravattiin hetki ympyrällä ja pian nostettiin laukka. Laukattiin aika pitkä pätkä että päästiin työstämään laukkaa. Sain hidastaa ja koota laukkaa, kun Lamocalla vain lähti jalat viemään...

Siirryttiin raviin ja ympyrältä sai jatkaa uraa pitkin kun tulee hyvä pätkä. Pyörittiin Lamocan kanssa hetken aikaa ympyrällä ja sitten siirryttiin kävelemään uralle. Välikäyntien jälkeen jatkettiin ravissa ja vaihdettiin suuntaa. Siirryttiin taas keskiympyrälle, jossa nostettiin laukka. Laukattiin taas pidempi pätkä ja Lamocalla tuppasi jalat viemään aika kovaa. Siirryttiin hetkeksi raviin ja nostettiin uudelleen laukka. Laukattiin pari kierrosta ja ravattiin loppuravit. Annoin Lamocan ravata taas pidemmällä kaulalla ja venyttää niin paljon kuin se halusi.









2 kommenttia:

  1. Ootte kehittyny nyt lähiaikoin tosi paljon:)! tietty vielä on parannettavaa mut ainakii se mene lyhyempänä ja muuteki näyttää olevan paremmi avuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, olen nyt lähiaikoina ruvennut pikkuhiljaa tajuamaan miten Lamocaa pitää ratsastaa! :)

      Poista