sunnuntai 11. tammikuuta 2015

100. Uusi (ei niin kultainen) otsapanta!


Keskiviikkona suunnattiin Kaislan kanssa Jannen vaunuun otsapantoja hakemaan. Sieltä mistä oltiin ne tilattu, oli full- koosta juuri kultainen väri loppunut. Pitkään siinä sitten pyörittelin erilaisia otsapantoja kädessäni, kun mikään ei näyttänyt sopivalta. Olisin halunnut kultaisen otsapannan, muuten sillä ulkonäöllä ei olisi ollut merkitystä, mutta kaikki kultaiset olivat poni kokoa... Päädyin sitten suuri timanttiseen otsapantaan jossa on hopeiset/läpinäkyvät timantit. Ei ihan mitä olisin halunnut, mutta jotain oli pakko ottaa kun olin jo maksanut.

Tallilla vaihdoin suitsiin uuden otsapannan, joka oli tosi tiukka eikä meinannut edes mahtua, vaikka koko oli xfull. Hoidin Lamocan normaalisti, kylmäsin jalat, harjasin hepan, autoin tunnille kuntoon ja siivosin karsinan.



Perjantaina tallille tullessani harjasin Lamocan kunnolla ja menin pesariin kylmäämään ja pesemään jalat. Kuivasin jalat ja laitoin kaviorasvaa. Sitten takaisin karsinaan, jossa harjasin Lamocaa vielä vähän. Laitoin Lamocan Kreetan kanssa kuntoon, ja katsoin tuntia kun ne menivät ulkokentällä. Lamoca näytti tosi pörhäkälle! Siivosin vielä karsinan ja lakaisin käytävän.



Lauantaina en ehtinyt olla tallilla pitkään, sillä minun piti mennä kotiin jo kahteentoista että ehtisin serkkuni ristiäisiin. Lamoca oli tarhassa kun tulin tallille ja kävin moikkaamassa sitä. Laitoin sen Kreetan kanssa kuntoon estevalkka tunnille ja vein märät päitset kuivumaan. Siivosin karsinan ja putsasin kupit Lamocan ollessa tunnilla. Hain myös muovipusseihin valmiiksi lunta että ne saa nopeasti etusiin. 

Kun Lamoca tuli tunnilta otettiin nopeasti varusteet pois ja loimi päälle ja suunnattiin pesariin. Laitoin etusiin lumipussit samalla kun Kreetta kylmäsi takasia. Käärin pintelit ja rapsuttelin Lamocaa Kreetan kylmätessä jalkoja. Kuivasin jalat ja vietiin Lamoca takaisin karsinaan, lumipussit jäivät vielä jalkaan kun lähdin.





Tähän loppuun vielä, voitin blogitallin tallirutiini viikonblogi haasteen ja sain suunnitella oman persoonallisen kalenterini. Sen pitäisi saapua n. kahden viikon kuluttua, katsotaan sitten tarkemmin miltä se näyttää! Tuskin kuitenkaan vaikea arvata millä kuvilla koristelin kalenterini? Täällä voitte itsekkin suunnitella oman kalenterinne!

4 kommenttia:

  1. Voitko joskus laittaa kuvan lumipusseista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuolta vanhoista postauksistakin löytyy kuvia jos jaksaa etsiä! :)

      Poista
  2. Tää otsapanta on kyllä hieno ja ihanan värinen tämä riimukin :3 Pakko kysyä, mistä tuo riimu on? :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista