lauantai 17. tammikuuta 2015

101. Treeniä, treeniä...

Torstaina menin Lamocalla, ja tällä kertaa ei mennyt ihan nappiin. Ensinäkin tunnilla oli kaksi shettistä ja meillä vain puolikas maneesi käytössä, joten ahdasta oli. Tein aluksi parit pysähdykset ja voltit, jonka jälkeen lähdettiin ravailemaan. Tein ympyröitä ja annoin Lamocan venyttää kaulaa vielä pitkänä. Aloitettiin tekemään pohkeenväistöä uraa pitkin väistättämällä etuosaa sisään. Ei ihan onnistunut kun ei tullut tarpeeksi poikitusta ja jouduin monesti kääntymään pois kesken väistön, kun shettikset oli niin pieniä ja hitaita.






Tehtiin samaa käynnissä ja se onnistui ehkä vähän paremmin. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin toiseenkin suuntaan samalla tavalla muuten, mutta aloitettiin käynnissä. Toiseenkaan suuntaan ei oikein onnistunut, kun oli liian vähän poikitusta.

Välikäyntien jälkeen tultiin pituushalkaisijalle josta väistätettiin vasemmalle ja uralle tullessa laukannosto käynnistä. Aluksi Lamocaa sai herätellä kunnolla nostoissa, mutta pian se innostui! Väistöt ei ihan onnistuneet, aluksi meni hyvin pari askelta, mutta sitten homma levisi käsiin ja Lamoca vain punki uralle. Toiseen suuntaan meni samalla tavalla väistöissä pari hyvää askelta, ja muuten uralle punkemista. Laukat meni aika huonosti, nostot oli ravin kautta ja laukassa mentiin ihan liian kovaa... Loppuravit taas ihan pitkällä ohjalla ja käynti siirtymän tein taas vain painolla pitkin ohjin, niin hieno Lamoca!♥

Hups!


Huomenna onkin jo kisat ja menen Lamocalla 40cm, toivottavasti puomit pysyy paikallaan ja minä osaan ratsastaa järkevät tiet! Lamocalle toi on tosi helppo, mutta jos tullaan liian kovaa esteelle puomit tippuu helposti...

2 kommenttia: