lauantai 8. elokuuta 2015

179. Istuntakurssilla



Olin viime viikolla maanantaista keskiviikkoon istuntakurssilla ja menin koko kurssin Tivanolla. Ponin pieni koko ei tullut onneksi niin suurena järkytyksenä, sillä olin edellisenä päivänä ratsastanut Ricon laitsalta takaisin hubsille. Ensimmäinen päivä meni ihan järkyttävän huonosti, mutta poni olikin vasta edellisenä päivänä tullut laitsalta. Toisena päivänä aloimme saamaan tosi hyviäkin pätkiä. Viimeisenä päivänä poni oli kaikista paras ratsastaa ja aloimme löytää sen yhteisen sävelen. Outin sanoin olisimme tarvinneet vielä yhden päivän lisää.

Maanantaina Tivano oli tosi jäykkä ja meno ei ollut kovin kauniin näköistä. Olimme lähes koko tunnin ympyrällä ja mentiin paljon ilman jalustimia. Ravissa tehtiin molempiin suuntiin sitä että johdettiin sisäohjalla sisälle, mutta sisäpohkeella pitää pysyä oikealla reitillä. Tehtiin molempiin suuntiin pari laukannostoa käynnistä ja laukasta suoraan käyntiin. Meillä meni ekat nostot ihan pipariksi, mutta loppua kohden molemmat siirtymät parani.

Johtamista

Tiistaina verryteltiin ihan normaalisti käynnissä ja ravissa, sitten tehtiin päätyihin ympyrät laukassa. Nyt sain jopa säädeltyä laukkaa että ei menty vain täysiä. Tehtiin laukka ympyrät molempiin suuntiin ja laukan jälkeen ravissa Tivano meni niin hienosti! Lopputunti menikin kaikkien yhteisellä ympyrällä käynnissä ja ravissa ilman jalustimia.


Meinattiin Tivanon kanssa mennä tämän yli!







Keskiviikkona mentiin alkutunnista kahdella eri ympyrällä kaikissa askellajeissa. Nyt saatin laukastakin jo lyhyt mutta aktiivinen, jes! Siirtymisissä olisi ollut vielä vähän parannettavaa, mutta poni oli silti super. Lopputunti menikin sitten väistöissä, alkuvaikeuksien jälkeen taidettiin molemmat tajuta edes vähän väistöistä.







Ohjeiksi istunnan parantamiseksi tuli: 

Selkä suoremmaksi, kantapäät alas, ohjat tiukemmalle ja kädet alemmas.

2 kommenttia:

  1. Miten tää kurssi oli istuntakurssi? Kun ei vaikuta siltä että istuminen oli pääasia. Tai sitten et kirjoittanut siitä vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisin vähän unohtaa kirjoittaa siitä :D Mutta korjailtiin istunnasta niitä virheitä ja mentiin paljon ilman jalustimia että osattaisiin käyttää istuntaa oikein. :)

      Poista