sunnuntai 16. elokuuta 2015

182. Malttamaton Lamoca




En ole taaskaan pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa hoitopäivistä, mutta nyt postausta eilisestä. Tallille tulin puoleen kymmeneen ja Kreetta oli jo tuomassa Lamocaa tarhasta. Laitettiin Lamoca kuntoon estevalkka tunnille ja tunnin aikana siivosin karsinan ja lakaisin käytävän. Kun Lamoca tuli tunnilta purettiin se ja laitettiin kylmäyssuojat joka jalkaan. Jäin vielä harjailemaan heppaa hetkeksi ja otin kylmäyssuojat pois ennen kuin menin kuvaamaan Jullen tuntia.




Joskus kahdentoista jälkeen mentiin Lamocan kanssa ulos aikeena ottaa vähän yhteiskuvia, mutta Lamoca oli vähän eri mieltä. Se olisi vain halunnut syödä eikä malttanut seisoa yhtään paikallaan. Saatiin onneksi onnistuneita kuviakin, vaikka se vaati Lamocan mielestä ylivoimaisen paljon keskittymistä!


Tässä Lamoca ensin nuoli kättäni ja puraisi sitten, näen niin selvästi noista sen
 silmistä että se tietää että noin ei saisi tehdä :D

Vein Lamocan takaisin talliin ja sitten se saikin päiväheinät. Laitoin Lamocan kuntoon yhden tunnille ja Lamocalla meinasi mennä hermot kun piti lähteä tunnille ruoka aikaan. Tunnin aikana kävin ottamassa Kaislasta ja Ninnusta kuvia ulkona. Tunnin jälkeen laitoin taas kylmäyssuojat takasiin. Harjasin Lamocan ja sitten pestiin Kreetan kanssa Lamocan molemmat suojat. Pesin ja rasvasin vielä suitset ja siivosin karsinan.



Ainut edes jotenkin onnistunut rakennekuva, sillä Lamoca ei halunnut olla hetkeäkään paikallaan :D (toinen
takakaviosta näyttää oudolle koska aurinko paistaa suoraan siihen, se ei siis oikeasti ole tuon näköinen)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti