maanantai 24. elokuuta 2015

186. Treeniä



Viime viikolla menin valkkatunnin Lamocalla, ja päästiinkin jo ihan kunnolla treenaamaan! Tunti meni tosi hyvin, varsinkin ravissa rupesi löytymään eri vaihteita. Laukassa on vielä parannettavaa siinä että saataisiin lyhyt laukka askel, koska Lamocalla on luonnostaan tosi pitkä askel.

Aluksi käynnissä Lamocaa sai herätellä aika paljon, varmaan kuumasta ilmasta johtuen. Alkuraveissa vähän hölköteltiin pidemmällä ohjalla ympyröitä tehden. Ravien jälkeen käveltiin hetki pitkin ohjin, sitten alettiin tekemään loivia kiemuroita pitkille sivuille. Ensin käynnissä sitten ravissa. Käynti oli vähän laiskahkoa, mutta Lamoca asettui ja taipui hyvin kaarteissa. Anne sainoikin että Lamocan on hyvä olla enemmän yksi pitkä pötkö, kuin taipua vaikka minne eri suuntiin käärmemäisen olemuksensa kanssa! :D





Ravissa otin jalustimet kaulalle ja Lamoca lähti välillä vähän juoksemaan. Minun piti siis olla tosi nopea pidätteiden kanssa jo ennen kuin se lähtee juoksemaan. Nostettiin kaikki laukka ja laukassa tehtiin itsenäisesti ympyröitä ja voltteja. Laukka oli meillä tosi pitkä ja jos yritin saada sitä lyhyemmäksi tipautti Lamoca raville. Eli pohkeiden olisi pitänyt olla paremmin kiinni. Muuten laukassa Lamoca toimi tosi hyvin, tosin se tuli vielä vähän ulkopohjetta vasten, mutta ei läheskään niin paljon kuin edellisellä viikolla.

Ravattiin toiseenkin suuntaan loivat kiemurat joilla Lamoca oli vielä enemmän menossa. Saatiin kuitenkin tosi hyviä pätkiä!. Tähän suuntaan sain laukan vähän paremmin kokoon, mutta parannettavaa on vielä paljon. Loppuraveissa Lamoca oli taas oikein mukava ja heppa sai paljon taputuksia tunnin loputtua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti