perjantai 22. heinäkuuta 2016

315. Kurssin ensimmäinen päivä


Menin estekurssin Bellellä, joka olikin minun varavaihtoehto Lamocan tilalle. Lamocalla en siis voinut mennä koska jalka ei ollut vielä parantunut impparista tarpeeksi ja otettiin varman päälle ettei tule mitää takapakkia. Lamocan kanssa ollaankin sitten käyty maastakäsin kävelemässä ja nyt pari viimeisintä päivää selästä käyntiä ja ravia.

Bellellä olin viimeeksi hypännyt joulukuussa (postaus) ja silloin mentiin taitavasti ohi n. 10cm esteestä pariin otteeseen! Joten ihan syystä epäilin kuitenkin ennen tuntia että olikohan Belle sittenkään se oikea vaihtoehto. Näin jälkikäteen voin sanoa että Belle oli paras mahdollinen vaihtoehto, nimittäin sitä ponia pitää oikeasti ratsastaa että esteet ylitetään.



Alkuverkassa tultiin ravipuomeja ja ne välit eivät olleet meille ihan niin sopivat, kun samoilla väleillä meni isotkin hevoset. Pian lisättiin tehtävään käyntisiirtymä puomien väliin eli kolme ravipuomia, käyntisiirtymä ja taas kolme ravipuomia. Toiseen suuntaan tultiin samat ravipuomit, mutta ensimmäisten puomien jälkeen laukannosto ja ympyrä pienen pystyn yli ja sitten siirtyminen raviin ja toiset puomit. Tämä sujui meiltä hyvin ja saatiin täsmälliset siirtymät oikeisiin kohtiin ilman veuhtomista ja repimistä.

Sitten hypättiin jokainen pieni rata, ensiksi linja johon meille tuli kahdeksan laukka-askelta, sitten pieni pysty pituushalkaisijalla ja sitten sama linja toiseen suuntaan seitsemällä askeleella. Saatiin tosi tasainen rata ja Belle ei epäröinyt yhtään hyppäämistä vaikka toiseen suuntaan linjalla tulikin huonot paikat molemmille esteille.

6 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä menoa sulla ja Bellellä!

    VastaaPoista
  2. Miksi ihmeessä menet noin pienellä ponilla? Olet aivan liian iso tuolle ponille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belle ei ehkä ole minun kokooni nähden se kaikista sopivin, mutta en ole Bellelle liian iso, varsinkaan kun menen sillä satunnaisesti. Poni liikkui itse aivan tyytyväisesti ja sille tekee hyvää että joskus joku vähän isompi (osaavampi) käy ponilla hyppäämässä sillä Belle tarvitsee siihen vähän lisää varmuutta. Ratsastuksenopettajani osaavat kyllä antaa minulle sopivan ratsun eikä tarvitse siihen kenenkään anonyymin neuvoja.

      Poista
  3. Vau! Meette tosi kivasti! 😍 Ja hieno blogi sulla ylipäätänsä. 😊

    erisukuisetsuomenhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista