lauantai 14. toukokuuta 2016

297. Villin lännen meininkiä

Tässä tuli pieni postaustauko, sillä tällä viikolla oli hirveästi kokeita, mutta onneksi ensiviikolla on viimeisetkin kokeet tehty joten ehdin päivittelemään paljon useammin! Maanantain valkan menin Lamocalla ja heppa oli taas tosi innokkaana menossa.

Tehtiin lähes koko tunti samaa tehtävää eli pituushalkaisijalta voltti vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Alkuun tehtiin tämä tietysti käynnissä ja Lamoca puski milloin mitäkin pohjetta vasten. Kun tultiin nämä voltit ravissa, alkuun oli tosi hankalaa sillä hetki kun lähdettiin ravaamaan niin piti kääntää jo pienelle voltille. Sitä mukaa kun heppa vertyi niin voltit alkoivat sujua paremmin, sekä saatiin jopa vähän suorempi hevonen suoralle.





Sitten samat voltit laukassa ja niissäkin alkuun tuotti hankaluuksia niin pienelle tielle kääntäminen. Laukannostot eivät olleet kovin hyviä sillä en ehtinyt saada ravia kunnolla kasaan ennen uutta nostoa. Kun oltiin tultu tätä jo monta kertaa tajusi Lamoca että mihin käännytään volttien jälkeen joten viimeisen voltin jälkeen ei heppanen siirtynytkään raviin vaan teki laukanvaihdon ja jatkoi iloisesti laukassa. Loppuraveissa Lamoca olisi halunnut lähteä viipottamaan pitkin kenttää ja sitä sai muistuttaa paljon että ei tarvitse ihan noin kovaa juosta.




Keskiviikkona menin Roosan puolesta tunnille ja mentiinkin maastoon. Ratsuna minulla oli Saku, joka ei ollut käynyt Suomessa kertaakaan maastossa jos loppukäyntejä ei lasketa. Sakke oli maastossa tosi innokas, tosin vähän hämillään jonossa menemisestä. Laukkamäessä viimeistään huomattiin että Saku sopii vetohevoseksi maastoihin sillä se ei halua laukata kenenkään takana. Eli se siis ohitti Dillen jolloin päästiin ekaksi ja sitten suostui siinä ensimmäisenä laukkaamaan ja ravaamaan ihan kiltisti.


Torstainakin oli maastopäivä ja menin Lamocalla. Lamoca ei ollut ihan yhtä innokas kuin viime maanantaina, mutta pompuilta ja vinkumiselta ei siltikkään vältytty. Laukkamäessä Lamoca olisi halunnut mennä paljon kovempaa kuin edellä menevä Dille.






2 kommenttia: