lauantai 7. toukokuuta 2016

296. Poni on super!


Keskiviikkona lähdettiin mummilleni Parikkalaan ja mentiin sitten tietysti Pomppikseen ratsastamaan. Sain mennä Ekillä molemmat tunnit ja poni oli mennyt oikeassa laukassa paljon eteen päin, sillä pukkeja ei tullut lähes yhtään ja oikea laukka nousi aika simppelisti!

Torstaina mentiin ihan koulua ja tehtiin meidän pyynnöstä aika simppeleitä tehtäviä. Alkuun tehtiin loivia kiemuroita pitkillle sivuille kevyessä ravissa sekä pidettiin pari käynti taukoa, koska oli niin kuuma. Laukannostot aloitettiin oikealle eli Ekin vaikeampaan suuntaan ja nosto tehtiin kentän keskellä. Eli alkuun ravissa käännettiin kentän poikki ja pituushalkaisijan kohdalla laukannosto.



Lähes aina nousi oikea laukka, vaikka linja ei säilynytkään. Laukassa Eki oli alkuun tosi jäykkä ja laukka ei tuntunut etenevän mihinkään. Saatiin kuitenkin laukka pyörimään vähän paremmin ja nostot paremmiksi. Lopuksi tehtiin vielä parit nostot käynnistä jotka menivät ihan ok. Vasemmassa kierroksessa pukkeja tuli yllättäen enemmän kuin oikeassa, mutta poni alkoi jo vähän väsymään. Pari kertaa tuli väärä laukka, mutta nostot olivat kuitenkin napakampia tähän suuntaan. Lopppuraveissa poni sai venyttää kaulaa vähän pidemmälle ja tunnin jälkeen käytiin järvessä kahlaamassa.



Perjantaina oli estepäivä ja poni oli huomattavasti paremmin pohkeen edessä. Tosin kun lähdettiin ekan kerran raviin teki Eki sen perus onko oikeasti pakko ravata ja pukitteli ja peruutteli hetken. Siinä sitten poni sattui peruuttamaan niin että jalka meni ämpäristä läpi ja sitten poni pienessä paniikissa potki kärsineen ämpärin mäkeen. Alkuverkassa tultiin puomeja ja niiden jälkeen mini ristikoita.



Näille ristikoille tuli vähän laiskoja hyppyjä koska tultiin ne ravissa. Pian lisättiin ristikon jälkeen laukkapuomit lävistäjällä. Puomeille tuli aika tiukka käännös ja ensimmäisellä kerralla ei ollut kunnon tietä tai laukkaa. Pikku hiljaa lisättiin esteitä sekä korkeutta, mutta ihan vikalla radalla poni oli aika väsähtänyt jolloin hyvä laukka oli työn ja tuskan takana.

Meidän "radassa" oli kolme estettä, yksi pitkällä sivulla ja kaksi muuta kahdella eri lävistäjällä. Yksi este tultiin sitten kahdesti kun tultiin ensin niin pohjaan. Loppuraveissa poni oikeasti ravasi ja polki takajaloilla alle!! Tunnin jälkeen hoidin ponin oikein hyvin sekä kylmäsin jalat, toivottavasti taas pian nähdään.



Poni joka ei kaksi vuotta sitten suostunut mennä oikeaa laukkaa, menee nykyään sitä myös vasempaan kierrokseen!











1 kommentti:

  1. Voi miten suloinen ❤ Ratsastat taas ihan superhyvin :D

    VastaaPoista