tiistai 24. toukokuuta 2016

300. Mitä meille kuuluu?



En ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa meidän kuulumisista, joten luonnollisesti tässä ajassa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Viime postauksessa taisin lupailla ehtiväni kirjoittaa useammin kun koulujutut on saatu alta pois, mutta kaikki ylimääräinen aika kuluu tallilla. Sunnuntain kisoista teen ihan oman postauksen, pitää vielä itse miettiä mikä meni pieleen että saan järkevän postauksen kirjoitettua. Tunneilla olen mennyt yleensä maanantaisin Lamocalla ja torstaisin jollakin muulla.

Viime torstaina menin Lamocalla ja treenattiin kisoihin, mutta kuvaajaa ei ollut paikalla joten erillistä postausta ei ole tulossa. Ennen tuntia Lamoca oli nukkumassa ja hetken rapsuttelin heppaa joka oli ihan unten mailla. Lauantaille otin yhden rästin että oltaisiin päästy vielä "viime hetken" treeneihin Lamocan kanssa, mutta meninkin yllätyksekseni pikkuruisella Fionalla. Fiona oli tosi kiva eikä edes tuntunut kovin pienelle!



Lamoca on myös vaihtanut tarhaa ja tarhaa nykyään yksin. Sinäänsä huono juttu, mutta toisaalta Laku paimensi Lamocaa tosi paljon eikä antanut sen olla paljoakaan rauhassa. Sekä vanhassa tarhassa sai parempia kuvia. ;) Lamocaa olen hoitanut ihan normaalisti ja eilen siistin taas harjan. Nyppimisessä Lamocalla meinasi mennä hermot joten pitää nyt alkaa nyppimään harjaa useammin, mutta vähän kerrallaan.

Ollaan myös jo pari-kolme viikkoa totuteltu vihreään joko narun päässä syötellen tai sitten olen kerännyt Lamocalle ämpäriin valmiiksi. Eilen tein Lamocalle myös hienon kukkaseppeleen, mutta se ei ihan osannut arvostaa sitä ja heitti sen monta kertaa pois!










4 kommenttia: