sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

172. Esteleiri 5/6


Perjantai aamuna menin Ekillä ilmansatulaa esteitä, mutta kukaan ei valitettavasti päässyt kuvaamaan. Alkutunnista tehtiin vähän tasapaino harjoituksia, että nostettiin jalkoja ylös alas ravissa ja laukassa. Laukassa mentiin myös yhdellä kädellä ja toista kättä piti heiluttaa ylös alas. Mentiin yhdellä kädellä laukkaa oikeaan kierrokseen ja Eki nosti vasemman laukan, mutta en jaksanut käydä vaatimaan oikeaa laukkaa, koska minulla ei ollut satulaa ja jos se olisi käynyt taas vetämään rodeota, olisin ihan varmasti tippunut.

Sitten Eksapeksa luuli että lyön sitä raipalla kun kävin heiluttamaan kättä ylös alas (raippa oli toisessa kädessä), ja se pukittti ja vaihtoi laukan kiltisti! Tultiin ensin puomi laukassa ja sitten ristikko kaksi kertaa. Hypääsin ekaa kertaa ilman satulaa ja eka hyppy oli vähän hassu. Toiseen hyppyyn pääsin jo hyvin mukaan.

Tultiin vielä toiseen suuntaan sitä pienenä pystynä kaksi kertaa ja ekalla kerralla Eki tuli todella pohjaan ja lähdin itse hyppyyn askelta liian aikaisin. En päässyt hyppyyn yhtään mukaan ja meinasin pudota, mutta en onneksi pudonnut. Toinen kerta meni tosi hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa.


Illan estetunnin menin Saralla ja voin sanoa että mua oikeesti pelotti ja odotin vain milloin tunti loppuu. Noin puolessa välissä tuntia seisottiin Saran kanssa paikoillaan keskellä kenttää kun Tea oli hyppäämässä. Ne kääntyi vähän liian läheltä Saran pyllyä ja Sara potkaisi Tarmoa. Onneksi ei sattunut mitään tai mulle olisi tullut aika iso lasku...

Tällä kertaa muuten Sara oli paremmin hallinnassa kuin maanantaina mutta hyvin se ei silti mennyt. Mä en yksinkertaisesti enää lopputunnista jaksanut ratsastaa sitä ja sen kyllä huomasi siitä miten ne esteet ylittyi. Verkattiin normaalisti käynnisssä ja ravissa, laukassa tultiin laukkapuomeja. Tähän saakka vielä ihan ok. Sitten aloitettiin ristikolla ja risuesteellä. Ensin ristikko melko tiukalla kaarteella ja sitten risueste pienen kaarteen jälkeen. Tämä tultiin pari kertaa ja meni ihan hyvin.

Tultiin myös innaria alkuun, mutta siinä tuli hassuja hyppyjä kun en saanut laukkaa tarpeeksi aktiiviseksi. Sitten tultiin rata ensin ristokko jonka jälkeen risueste, sitten lävistäjällä muuri ja sen jälkeen innari. Toisella lävistäjällä ristikko ja vielä viimeiseksi risueste. Molemmat radat meni tosi huonosti ja pari estettäkin ohitettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti