perjantai 24. heinäkuuta 2015

170. Esteleiri 3/6


Viime postauksesta unohtui, että käytiin uittamassa heppoja päivällä ja sain uittaa Eksapeksaa.

Keskiviikko aamun estetunnin menin Ekillä ja poni esittelikin rodeoponin liikkeitä ja saikin minut maistelemaan kentän pohjaa! Alkuverkkailtiin muistaakseni kevyessä istunnassa käyntiravi siirtymisillä, sekä laukka puomeilla. Nämä meni ihan hyvin, pari kertaa tuli vasen laukka oikeaan kierrokseen.

Tultiin esteitä parikertaa yksittäisinä ja sitten tultiin neljän esteen rataa. Rata alkoi oikeasta kierroksesta risuesteellä, sitten muuri lävistäjällä ja sitten vasemmassa kierroksessa innari. Ekalla kerralla meni hyvin oikeat laukat aina kaarteissa ja hyvät hypyt. Tokalla kerralla Eki suuttui oikeanlaukan nostossa ja kävi pukittelemaan ja pyörimään pienellä ympyrällä ja pukitteli siihen asti että tipuin. Nauroin vain pienelle rodeoponille!

Nousin takaisin selkään ja tulin radan, mutta ei saatu nyt niin hyvää kuin edellinen. Sitten loppuravit jotka eki sai mennä ihan pitkin ohjin.







Illalla meillä oli leikkitunti jonka menin Pojulla. Ennen kun alettiin leikkimään ravailtiin ja laukkailtiin ympäri kenttää että saadaan hepat hereille. Poju heräsikin hyvin ja oli tosi reippaana menossa koko lopputunnin! Ensimmäisenä leikkinä meillä oli peili, eli vähän niinkuin punainen valo vilahti. Mutta sen joka on toisessa päädyssä piti olla sivuttain kun sanoi kuka liikkuu. Me voitettiin Pojun kanssa ensimmäinen kierros ja oltiin toisella kierroksella sitten toisessa päädyssä.

Sitten oli maa meri ilma, jossa oltiin Pojun kanssa supernopeita ja oltiin toiseksi parhaat. Sitten oli tuolileikki eli musiikin loppuessa nopeasti pois selästä ja askellajina oli ravi. Tämä voitettiin Pojun kanssa ja sitten ravailtiin vielä loppuravit, joissa Poju oli tosi reippaana menossa.

Eki♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti