keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

160. Häntä ongelmia

Väärään kohtaan tarkentunut...

Nyt taas pitkästä aikaa perus hoitopäivä postausta! Tallilla olin kymmentä vaille neljä, normaalisti keskiviikkoisin tunnit alkaa viideltä mutta tänään alkoikin jo neljältä. Kello oli jo varttia yli kolme kun kuulin tuntien alkavan aiemmin joten kävin koiran kanssa nopeasti juoksulenkillä ja söin sitten siinä samalla. Tallille päästyäni autoin Lakun nopsasti kuntoon ja sitten menin harjailemaan Lamocaa. 

Harjailin heppaa pitkään ja puoli viiden aikoihin kävin pesemässä jalat sekä laitoin kaviorasvaa. Laitoin Mocan häntään Relaxant animalin hoitoseerumia, sillä se hilseilee ja siitä lähtee ihon palasia ja jouhia. Tuo hoitoseerumi on ainut joka on auttanut edes vähän häntään, mutta se loppuu kohta eikä Jannen vaunussa ole sitä. Sitten täytyy varmaan tyytyä pelkkään hännän pesemiseen jota olen nyt joutunut tekemään pari kertaa viikossa...

Harjailin vielä heppaa ja venyteltiin. Harjasin suojat puhtaaksi ja rapsuttelin ja paijailin Lamocaa. Autoin sen tunnille kuntoon ja siivosin karsinan. Pesin taas yhden karsinan seinistä, kaksi pesty ja kaksi jäljellä! Lamoca on nyt muuten vaalentunut tosi paljon, mutta tuosta alla olevasta kuvasta ei muutosta huomaa koska se on melkein kuukauden vanha.

Vanha kuva, ei täälläkään enää ihan noin kylmä onneksi ole :D

4 kommenttia: