tiistai 16. kesäkuuta 2015

158. Lempeä jättiläinen

Verratkaa tätä kuvaa noihin lopputunnin kuviin ;)


Tänään menin ensimmäistä kertaa Lilillä, vaikka se on hubsilla majaillut viime syksystä lähtien. Minulle ei oltu ennen laitettu sitä enkä muutenkaan ollut erityisemmin halunnut ratsastaa sillä. Tuli sitten vähän yllätyksenä kun listassa minun kohdalla luki Lili.

Mentiin kentällä selkään ja ehdittiin kävellä pari kierrosta kun alkoi sataa vettä kaatamalla, joten ratsastettiin maneesiin pääty ovien kautta. Maneesissa käveltiin vielä hetki, sitten ohjat tuntumalla vähän voltteja ja pysähdyksiä. Lili tuntui aluksi tosi isolta ja jäykältä, kuvistakin huomaa että alkutunnista se ei ollut vielä ehtinyt vertyä, Lähdettiin ravailemaan kevyttä ravia ja Lilillä oli tosi matkaavoittava mutta pehmeä ravi. Aluksi tuntui etten osaa yhtään ratsastaa koko hevosta, mutta pikkuhiljaa aloin tajuamaan miten Liliä kuuluu ratsastaa.


Näissä alkupään kuvissa meno näyttää aika järkyttävälle, mutta laitoin nämä niin huomaatte eron alku- ja lopputunnista




Tehtiin päätyihin ympyrät ja annoin Lilin venyttää vähän kaulaa pidemmälle niin se vertyy paremmin. Vaihdettiin pian suuntaa ja tehtiin ympyrät vielä toiseenkin suuntaan. Sitten istuttiin harjoitusraviin - joka oli tosi pehmeä istua, ja tehtiin toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöä uraa pitkin. Se ei meiltä aluksi meinannut onnistua ja Annen sanoin Lili vei minua kuin markan munkkia.. Pidätteet ei meinanneet mennä läpi, mutta loppujen lopuksi saatiin pari kelvollista pätkää vaikka mentiin edelleen liian kovaa.

Sitten nostettiin oikea laukka ja laukassa tein paljon ympyröitä. Yritin saada takajalatkin laukkaamaan kunnolla, mutta Lili olisi halunnut mennä vain täysiä. Siirryttiin raviin ja tehtiin pari kertaa pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle, Eka kerta meni ihan pipariksi mutta tokalla kerralla meni tosi hyvin! Käveltiin hetki pitkin ohjin ja tehtiin toiseen kierrokseen samat jutut.






Lili vertyi tosi hyvin laukassa ja se oli laukkojen jälkeen tosi hyvä ratsastaa. Voisin mennä joskus toistekkin Lilillä, mutta ensi viikolla haluaisin takaisin Lamocan selkään, kun on kevätkauden vika tunti. Ensi syksynä minulla jatkuu tunnit vähän eritavalla, mutta sen avulla toivottavasti kehityn nykyistä nopeammin!

Lähden huomenna mökille ja en tiedä kauan ollaan siellä, mutta ainakin koko loppuviikko. Torstaina menen pomppikseen katsomaan Eksapeksaa ja ratsastamaan, toivottavasti taas Ekillä.♥

Pikkunen oli nukkumassa kun tulin tallille tänään

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä noissa kuvissa teidän meno, varsinkin viimesimmissä! :) Kiva, kun oli reilusti kuvia.

    VastaaPoista