lauantai 13. elokuuta 2016

322. Ulko-ohjalle

Maanantaina oli toisen valkkatunnin vuoro ja tällä kertaa onneksi Lamocan kanssa. Tunnin piti pitkästä aikaa Anne ja olikin tosi tehokas ja mukava tunti, pari "uutta" ja hyvää vinkkiäkin saatiin. Alkuverkat meni vähän niin ja näin, ravissa vähän pidemmällä ohjalla rennon letkeästi.

Sitten tultiin kaikki pääty-ympyrälle ja jalustimet kaulalle, alkuun ihan käynnissä taivutettiin sisäpohkeen ympärille tekemällä voltteja ympyrän sisälle. Ravissa ei tehty näitä voltteja vaan jatkettiin ympyrän kaarella ja tehtiin tempon muutoksia. Eli ympyrän avoimet sivut reipasta ja hyvin etenevää ravia ja aidan vierellä askeleen lyhennys. Tässä sain Lamocan hyvin hereille ja tempon muutokset onnistui hyvin pienistäkin avuista.





Laukassa ei ollut sen erityisempää tehtävää, mutta sain ohjeeksi vaihtaa vasta-asetukseen ympyrällä niin saan Lamocan ulko-ohjalle, koska "heitin" ulko-ohjan pois ja jäin sisäohjaan kiinni. Vasta-asetus auttoi tosi paljon ja huomasin kyllä todella hyvin mitä eroa on silloin kun on ulko-ohjan tuntuma ja millon ei.

Toiseen suuntaan mentiin ihan samalla tavalla ja se oli Lamocan vaikeampi kierros eli oikea. Käynti oli todella vaikeaa, liike ei tuntunut taas etenevän minnekkään. Ravissa sain kiinnittää paljon enemmän huomiota asetukseen, mutta kun sain asetuksen pidettyä näissä tempon muutoksissakin alkoi Lamocakin vähän pehmenemään. Oikealle laukka ei ollut yhtä hyvää kuin vasemmalle, mutta lopuksi saatiin siihenkin suuntaan hyviä pätkiä.





2 kommenttia: