maanantai 8. elokuuta 2016

321. Hubsin alue-estekisat



Eilen osallistuttiin Lamocan kanssa Hubsin alue-estekisoihin, tosin mentiin seuraluokka. Nyt otin vähän varman päälle ja mentiin vähän pienempi luokka eli 60cm, koska Lamocalla olin hypännyt viimeeksi toukokuussa enkä kertaakaan kentällä tänä vuonna. Rata meni todella hyvin, päästiin kuudennelle sijalle ja saatiin hieno vihreä ruusuke.

Tallilla tuli vähän kiire saada Lamoca edustuskuntoon, sillä kisahoitajani ei ilmestynyt paikalle vaan oli nukkumassa... Ehdin kuitenkin hyvissä ajoin kävelemään ja reippaammassakaan verryttelyssä ei tullut kiire. Ravailin ja laukkailin ihan rauhassa ja otin parit verkkahypyt. Hypyt onnistuivat pääsääntöisesti hyvin, vaikka pari ekaa hyppyä menikin vähän isompaan hyppytyyliin totutellessa.





Radalle päästyämme Lamoca tiesi heti mistä on kyse ja laukkasi jo alkuun parempaa laukkaa mitä verryttelyssä. Ensimmäiselle ja toiselle esteelle tuli hyvät hypyt, kolmannelle vähän hassu loikka kun laukka valui vähän liian pitkäksi. Neloselle eli sarjalle tuli molemmille osille hyvät hypyt, vitonen hyvin ja kutonen vähän kaukaa.

Seiskalle myös hyvä hyppy, mutta kasille ihan pohjaan... Tässä vaiheessa alkoi uusinta ja täytyy sanoa että kunto meinasi loppua tähän, joten tähän ennen yhdeksännettä estettä tuhrautui aika paljon aikaa kun en itse enää jaksanut kunnolla. Ysi ja kymppi hyvin, vaikka välissä vähän vauhti kiihtyikin. Yksitoista ja kaksitoista tultiin vähän reippaammin ja hyvillä hypyillä, vikalle esteelle tuli ihan ok hyppy.






Radan jälkeen oltiin sijalla neljä ja sitten ajattelin että pudotaan sijoilta kun olin startannut puolessa välissä luokkaa. Kun oltin hetki kävelty mentiin tallin takametsään vähän kävelemään ja ottamaan kuvia. Kun vein Lamocan talliin kuulin että oltiin sijoituttu niin lähdin hakemaan ruusuketta, palkintojenjako (ja kunniakierros) jäi harmillisesti väliin.

Lamoca meni vielä toisen radan vähän myöhemmin ja käytiin sitten sen radan jälkeen ottamassa kuvia ruusukkeen kera ja kävelemässä vähän maastossa. Kaiken kaikkiaan siis oikein onnistunut kisapäivä, minulla ei mitään sen suurempia odotuksia ollut kuin että saataisiin puhdas ja siisti rata.














10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja onneksi olkoon sijoituksesta! Pakko sanoa että oot kehittyny todella paljon esteillä!

    VastaaPoista
  2. Onnea todella paljon sijoituksesta ja onnistuneesta suorituksesta❤

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus ja onnea sijoituksesta :)
    teamhonkanen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Teidän meno on kyllä kivan näköistä :) Ihania varsinkin nuo metsäkuvat, todella onnistuneita! Hauskasti saitte saman värisen ruusukkeen kun teidän teemaväri on!

    VastaaPoista
  5. Vau, tosi kivoja kuvia, varsinkin nämä metsässä otetut, joissa hevonen näyttää tosi komealta! Tykkään myös paljon sun blogin ulkoasusta! Pakko vielä sanoa, että normaalisti en lue muiden kuin kavereiden ja tuttujen blogeja, saatikaan kommentoi mutta nyt siihen tulee kyllä poikkeus! Jään ehdottomasti seurailemaan :) http://myandponylife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Kiitos tosi paljon! Sunkin blogi vaikutti tosi kivalta ja liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista