sunnuntai 21. elokuuta 2016

325. Tähän mennessä paras

Maanantaina valkassa Lamoca oli ihan supersuper hyvä, ainakin puolikkaan ympyrän verran, heh. Mutta Lamocan kanssa ongelma yleensä onkin se ettei sitä saa pysymään tasaisena edestä kovin kauaa. Treeniä siis vaan lisää! Tästä kun saadaan vielä noita hyviä pätkiä lisättyä niin hyvä tulee.

Oltiin oikeastaan koko tunti ympyrällä, mutta meitä oli vain kolme ratsukkoa koko tunnilla joten tilaa oli silti ihan hyvin. Alkuun käynnissä asetettiin hevosia ympyrän kaaren mukaan ja sitten pikkuhiljaa pienennettiin ympyrää voltiksi jolloin pikkuhiljaa lisättiin myös taivutusta. Käynnissä tämä ei ainakaan ihan aluksi sujunut sillä Lamoca oli aika jäykkä kahden vapaapäivän jäljiltä.




Ravissa Lamoca oli jo alkuunsa tosi hyvä, vaikka ei ihan kunnon ravia päästykkään etenemään ympyrällä kun toiset olivat vähän hitaampia. Pienennettiin ympyrää samalla tavalla voltiksi myös ravissa ja lisättiin taivutusta. Vaihdettiin suuntaa ja siinä kun palattiin suurelle ympyrälle ratsastettiin ravia kunnolla eteen kun voltilla sitä oltiin vähän jouduttu kokoamaan.




Ravia irtosikin tosi hyvin ja tämän pienen "lisäyksen" jälkeen Lamoca oli niin paljon parempi ratsastaa kun siltä löytyi sitä energiaa jonka pystyi kohdistamaan jonnekkin muualle. Tämän jälkeen käveltiin välikäynnit ja sen jälkeen ei ihan löydetty sitä samaa fiilistä kuin ennen taukoa. Lamoca oli taas vähän levähtänyt ja varsinkin laukka oli tosi löysää.

Tehtiin sitten tätä samaa ympyrä-voltti kuviota laukassakin ja kuten sanoin niin laukka oli aika huonoa tällä kertaa. Askel oli todella pitkä eikä läheskään tarpeeksi aktiivinen ja pää painui matalaksi, joka ei muuten yleensä ole yhtään Lamocan tapaista. Toiseen suuntaan saatiin pari ihan hyvää pätkää samoin loppuraveihin. Mutta kuitenkin kaikin puolin todella onnistunut tunti, tähän mennessä syksyn paras.




2 kommenttia: