keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

279. Aina ei voi voittaa



Sunnuntaina oltiin siis tämän vuoden ensimmäisissä koulukisoissa ja luokkana mentiin meille uusi rata HeB:3. Radasta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka ei sinne luokan kärkipäähän päästykkään. Prosentit olivat kuitenkin meille tosi hyvät (60.455%) ja viime kisojen HeB radasta parennettiin parilla prosentilla.

Hain Lamocan sisälle jo aika ajoissa sillä se riehui yksin tarhassa (vapaana juokseva hevonen sai Lamocan vähän villiksi). Tallissa Lamoca jatkoi hirnumista ja pyörimistä, mutta kesti onneksi suhteellisen hyvin paikallaan kun harjasin ja kiillotin sitä. Kun käveltiin kentälle niin herralla oli pää pilvissä ja korvat tötteröllä, sekä kamala kiire. Kun pääsin kentällä selkään niin heppa rauhoittui nopeasti. Käveltiin kentällä n. 10 minuuttia ja sitten päästiin maneesiin verryttelemään.




Verkka meni suoraan sanottuna surkeasti, pelotti jo miten rata tulee menemään. Vasta ihan loppuverkassa sain Lamocaan jonkilaisen tuntuman, mutta laukannostoista ei ehditty saada hyviä ja se kostautui radalla. Helppo B:3:ssa on pitkä rata, mutta jäätiin Lamocan kanssa suoraan maneesiin sillä oltiin verkkaryhmämme ensimmäiset. Lamoca ei reagoinut mitenkään siihen että jäi yksin maneesiin, kuten olin arvellutkin.





Rata meni pääosin hyvin, mutta laukannostot eivät olleet läheskään tarpeeksi terävät sekä lävistäjällä Lamoca pudotti kerran raville koska jäin liikaa suuhun kiinni. Kuten videosta huomaa, Lamoca valui laukassa pätkittäin liiankin alas, mutta mielummin niin kuin yläkautta silmiin katsominen. Radan jälkeen heppa sai paljon taputuksia ja mentiin kävelemään loppukäynnit kentälle.


Ensi viikolla on ehkä tiedossa estevalmennus (70-80cm, kääk) ja kesällä on estekurssi (erikoisesteitä, rataa, tupla kääk), katsotaan miten tämä vannoutunut kouluratsastaja niistä selviytyy kun sisäinen esteratsastaja pääsee valloilleen! ;)






2 kommenttia: