torstai 3. maaliskuuta 2016

276. Viime viikon tunnit

Viime viikolla pääsin kahden eri hevosen selkään Lamocan lisäksi, maanantaina Tivanon ja torstaina Karmenan. Varsinkin torstain tunti oli tosi kiva, sillä minulla oli ollut jo ikävä Karmen selkään. Karmenalla kävin kesällä 2014 kisoissa ja voitettiin ne, sen jälkeen en tämän tamman selkään ollut päässytkään. Tosin torstainakin listassa minulla olisi ollut Tivano, mutta vaihdoin Sinin kanssa että sain Karmen.

Maanantaina Tivano oli ihan jees, mutta laukassa tuli edelleen ihan liikaa pukkeja. Tunnilla harjoiteltiin vähän hevosten kokoamista kaikissa askellajeissa, meille ravi oli helpoin. Lopputunnista tehtiin vielä etu- tai takaosakäännöksiä, en enää muista kumpia, mutta jotain käännöksiä kumminkin etu- tai takaosan ympäri.



Torstaina tehtiin väistöjä ja käynti-ravi siirtymiä alkutunnista, lopputunnista käynti-laukka siirtymiä. Karme teki väistöt itse asiassa tosi "helposti", koska olen tottunut siihen että Lamoca ei tahtoisi tehdä niitä millään. Heppa oli jo alkutunnista aika herkkä, mutta painoi kädelle. Siinä olikin totuttelemista, sillä Lamoca tai Tivano ei paina yhtään kädelle.

Laukannostot oli tosi hyviä ja ne tulivat lähes poikkeuksetta käynnistä, mutta siirtyminen laukasta käyntiin oli vaikeampaa. Karmenan laukka oli aika erilainen kuin mihin olen tottunut ja sitä sai ratsastaa aika paljon aktiivisemmaksi, mutta ei pidemmäksi. Loppuraveissa heppa oli tosi hieno, liikkui hyvin pyöreällä kaulalla.





Tällä viikolla menin Lamocalla maanantain kouluvalkkatunnin sekä tiistaina Tuijan kouluvalmennuksen, mutta tänään menin jälleen Karmenalla. Noista valmennuksista teen erikseen postauksen, tästä päivästä en koska kuvia ei ole. Heppa oli kuitenkin hieno, ei ihan yhtä hyvä kuin viime viikolla mutta kiva silti.

Kävin eilen kuvaamassa Kaislaa ja Ninnua ja eksyin minäkin hetkeksi kameran
eteen.

2 kommenttia: