torstai 12. kesäkuuta 2014

5.

Tänään menin tallille puoleen kolmeen ja menin taluttamaan Lamocaa kolmen tunnille. Tunnin jälkeen hoidin Lamocan ratsastajan kanssa. Sitten menin laittamaan Rionaa kuntoon omalle tunnilleni. Rionalla en ollut mennyt pitkään aikaan ja viime tunti sillä ei mennyt kovin hyvin. Mentiin kentälle hyppäämään vesisateessa. Alkuun voltteja ja ympyröitä käynnissä, ravissa ja laukassa ja sen jälkeen tultiin ristikkoa.


Sitten tultiin kahden pystyn sarja kolme kertaa. Eka kerta meni hyvin, mutta tokalla kerralla en päässyt yhtään hyppyihin mukaan ja makasin kaulalla esteiden jälkeen ja tipuin. Neljäs tippuminen viikon sisällä, hyvin menee. Seuraavalla kerralla jäin vain istumaan ja mentiin toisesta esteestä ohi, tultiin uudestaan ja päästiin molempien esteiden yli. Sitten tultiin neljän esteen rata, ensin okseri jonka jälkeen sarja(?) ja vikana vielä ristikko. Se meni hyvin, vaikka okserissa en päässyt yhtään hyppyyn mukaan.








Tunnin jälkeen siivosin Lamocan ja Rionan karsinat ja putsasin Lamocan kupit. Kun Lamoca tuli tunnilta menin kylmäämän sen jalat ja laitoin käytävällä vielä linimenttiä ja kaviorasvaa. Harjasin sen vielä nopeasti käytävällä. Sunnuntaina meen mun ekoihin kisoihin Karmenalla, jännittää.






2 kommenttia:

  1. Hei yrityst ny vähä ei se hyppyihi pääsemisen noi vaikeet pitäis olla xd. Ja mieti ny Rionaki on vast 5 vuotta, nii se saattaa ottaa tavaks sen et se saa pudottaa ratsastajia yms, niiku puremisenki ku annoitte sen vaa purra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä en pääse hyppyyn mukaan ja tipun, mite Riona siit oppii tiputtaa ratsastajii? Se hyppäs tosi kiltisti, silleenkö se sitten niitä ratsastajia rupee tiputtamaan? Ja mitä mä oon Rionaa sen pari kertaa hoitanu ni en oo missään vaiheessa antanu sen purra, vaan komentanu heti.

      Poista