sunnuntai 3. tammikuuta 2016

251. Vuosi 2015

Viime vuosi ei alkanut kovin hyvissä merkeissä sillä olin itse kipeä (kävin silti tallilla, hups) ja Lamocalla oli imppari. Vuoden aikana tapahtui paljon, mutta ehkä päällimäisenä mielessä se että minun ja Lamocan välinen "luottamus" on parantunut paljon. Kävin myös kisoissa Lamocalla kahdet koulukisat ja neljät estekisat. Sanon myös samaa kuin kaikki muutkin, vuosi 2015 oli elämäni paras vuosi. Tai ainakin tähän asti olleista.



Miten näistäkin tapahtumista voi olla jo lähes vuosi kun vastahan nämä kävi... Mutta siis vuoden vaihteessa Lamocalla oli imppari, ei vain yhdessä jalassa vaan kolmessa. Takajalat olivat kuin tukit ja toinen etujalka oli vähän siinä rajoilla. Lamoca kävi siis vähän kevyemmin tunneilla tammikuun ekoilla viikoilla. Ainakin opin tekemään betadine-hauteita kun sain niitä aika monena iltana Lamocalle kääriä. Käytiin myös yhdissä estekisoissa ristikkoluokassa ja saatiin puhdas rata. Tunneilla menin oikeastaan vain Lamocalla, yhden rästin menin Fionalla.


Helmikuussa alettiin saamaan ratsastaessa oikeita nappuloita Lamocan kanssa, olin niin ylpeä silloin! Hoidin Lamocaa ihan normaalisti kuusi kertaa viikossa, eikä mitään kovin ihmeellistä tapahtunut. Tässä kuussa ostin myös ensimmäisen satulahuovan Lamocalle ja tästä se meidän vihreä kerääminen alkoi! Tunneilla menin Lamocalla ja yhden koulutunnin Ricolla sekä yhden estetunnin Tivanolla.


Maaliskuusta on niin paljon kuvia että tuotti oikeasti vaikeuksia valita parhaat tuohon kollaasiin! Lamocan kanssa käytiin ottamassa yhteiskuvia ulkona ja sain paljon hyviä tarhakuvia. Tunneilla menin paljon eri hevosilla eli Rionalla, Atella, Ninnulla ja Lamocalla ja suurin osa tunneista oli puomi- tai estetunteja,


Huhtikuussa päästiin pitkän maneesikauden jälkeen kentälle sekä menin Lamocalla pitkästä aikaa estetunnin. Sain paljon ihania ja aurinkoisia kuvia ja kerran käytiin ottamassa kuvia ulkona ja niistä tuli niin ihania että olisin voinut täyttää koko kollaasin niillä! Olin myös viikon Turkissa, joten Lamocaa en päässyt hetkeen hoitamaan, mutta muina viikoilla hoidin sitä entistä enemmän. Kuukauden ratsuina oli Lamoca sekä Fiona.


Jotenkin mitä enemmän kesään päin mennään niin sitä enemmän on hyviä kuviakin, joten taas oli valinnan vaikeus. Toukokuun ensimmäisenä päivänä Lamoca pääsi maistelemaan ensimmäistä kertaa vihreää sinä vuonna ja koko kuukauden ajan kävinkin ahkerasti syöttelemässä Lamocaa, oikeastaan lähes joka päivä! Ostettiin Kreetan kanssa Lamocalle vihreät suojat, sekä mentiin Lamocan kanssa kisoissa minun ensimmäinen 60cm. Kävin myös moikkaamassa Eksaa pomppiksessa kolmena päivänä ja menin sillä kaksi tuntia. Kuukauden ratsut olivat Lamoca, Jamilla sekä Eki.


Kesäkuussa treenattiin Lamocan kanssa koulukisoja varten ja mentiin kisoissa E. B. special. Ostettiin Kreetan kanssa Lamocalle vihreä korvahuppu ja sitten meillä oli kaikki mahdolliset vihreät varusteet! Otin rippikuvat Lamocan kanssa, se osoittautui haastavammaksi kuin ajateltiinkaan... Kävin myös moikkaamassa Eksaa ja päästiin järveenkin kahlailemaan. Lamoca pääsi laitsalle, ja poljettiin Kaislan ja Kreetan kanssa sinne 10 kilsaa heppojen perässä, vaan sen takia että saadaan hyviä kuvia Lamocasta!


Heinäkuussa olin esteleirillä pomppiksessa, suurimman osan leiristä sain mennä Eksalla ja poni yllätti joka kerralla olemalla vain entistä parempi. Oli myös Lamocan vuokraus, ja kuten moni varmaan tietääkin niin se ei mennyt ihan kuin oli suunniteltu. Lamocalla oli imppari, taas. Se oli saanut paljon haavoja laitsalla ja sen seurauksena sen jalat olivat oikeasti kuin tukit. Käveltiin paljon ja mentiin aika rauhallisesti. Ell ultrasi myös jalan ja Lamoca rauhoitettiin, itsekkin oikeastaan pidätin hengitystä koko sen ajan. Olin myös istuntakurssilla jonka menin Tivanolla. Tässä kuussa menin siis tosi paljon eri hevosilla eli Lamocalla, Tivanolla, Lilillä, Ekillä, Pojulla, Saralla, Hovirilla ja Turgolla.


Elokuussa aloitin kouluvalkka ryhmässä ja menin tosi paljon Lamocalla. Tosin ekan viikon tunnit jäi välistä kun olin Pärnussa. Kerran otettiin kuvia ulkona ja Lamoca sai siinä samassa vähän syödä vihreää. Käytiin Lamocan kanssa estekisoissa ja luokka oli taas 60cm, saatiin puhdas rata ja ruusuke. Tunneilla menin Tivanolla, Lamocalla ja Ninnulla.


Oi syyskuu. Valehtelematta vuoden 2015 paras kuukausi. Syyskuussa oli ihan huippua, sain treenata Lamocan kanssa oikeastaan koko kuukauden kaksi kertaa viikossa niin etten mennyt kuin kerran Atella. Lamoca meni silloin oikeasti tosi hyvin ja fiilikset oli katossa joka tunnin jälkeen. Yhdessä maastossa tosin oli kaikilla vähän liian hauskaa mukaan lukien Lamocalla sillä se heitti mut jätti pukin saattelemana maahan. Ilmansatulaa menessä Lamoca oli niin hieno, että en olisi enää malttanut tulla alas selästä. Voisin jatkaa tästä vaikka koko loppu päivän, mutta kuten tulikin jo selväksi syyskuu oli iha parasta.


Lokakuussa ei päästy niin paljon treenailemaan, mutta käytiin yhdessä oikeassa kouluvalmennuksessa joka meni ihan super hyvin! Hypättiin tässä kuussa poikkeuksellisen paljon eli kaksi kertaa. Ostin Lamocalle HIHSistä uuden loimen ja käytiin kahdesti ottamassa kuvia ulkona, Tunneilla menin Lamocalla, Atella, Ricolla ja Tivanolla.


Marraskuussa ei tullut paljon kuvia otettua joten tuohon kollaasiin tuli vähän liikaa ratsastuskuvia.. Mutta käytiin yksissä estekisoissa 60cm luokassa ja sijoituttiin viidenneksi. Treenailut jatkuivat Lamocalla ja Tivanolla, vähän kehitystä alkoi taas näkyä. Marraskuun ratsut olivat siis Lamoca ja Tivano.


Joulukuussa Lamocalla meno jäi harmillisesti vähän vähemmälle, mutta hoitaminen ei! Menin aika paljon Tivanolla, ja ilmansatulaa mennessä poni oli super! Kerran putosin kun poni päätti ryhtyä rodeoponiksi kun sillä meni hermot. Lamocan kanssa mentiin meidän ensimmäinen B-rata seuramestaruuksissa. Lamocan ja Tivanon lisäksi menin myös Dillellä, Bellellä ja Ricolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti