sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

167. Esteleiri 1/6

Hoviri

Leiri alkoi maanantai aamuna kymmeneltä ensiksi laitettiin tavarat valmiiksi aittoihin ja sitten meille näytettiin tallia, vaikka suurimmalle osalle se oli jo tuttu. Aika nopeasti mentiin jo ratsastamaan ja menin jälkimmäisessä ryhmässä Makella. Makella en ollut aiemmin mennyt sillä viime kesän se oli saikulla. 

Make oli ihan hauska poni, mutta ei kuitenkaan suosikkejani. Ratsastettiin vain puolituntia eikä siinä sen ihmeempiä ehtinyt tekemään, joka askellaji käytiin vain nopeasti läpi. Make tuntui vähän etupainoiselle ja laukka oli ponilla tosi hassu, Magetilla on tapana vetäistä ohjat pois laukannostossa ja ekoissa nostoissa se tuli vähän yllätyksenä, enkä saanut ohjia pidettyä käsissä.

Tunnin jälkeen meille arvottiin leirihoitsut ja harmikseni kohdalleni osui Hoviri. Hoviri on suokki ruuna, välillä vähän hurja hoitaessa ja karkasikin pari kertaa leirin aikana. Hoviria en paljoa hoitanut, ei saatu vaihtaa hoitsuja mutta "vaihdettiin" Roosan kanssa ja hoidin Pojua. 




Illalla menin puomitunnin Saralla, olin viime leirillä yhden tunnin Saralla mennyt mutten kuitenkaan hepasta paljoa pitänyt, kuten en nytkään. Alkuverkkailtiin hepat ravissa ja laukassa, Sara ei ollut kunnolla kuulolla missään vaiheessa meni vain täyttä vauhtia ympäri kenttää kädelle painaen. Sitten otettiin mukaan puomit. Käännettiin kentän poikki käynnissä ja käynnissä neljä puomia. Sitten käännettiin joko oikealle tai vasemmalle ja mentiin vielä yhden puomin yli jonka päällä ensin ravisiirtymä ja myöhemmin laukannosto.

Käynti puomit mentiin parisen kertaa ravissa, mutta muuten ihan ok. Ravisiirtymät tuli hyvin, mutta laukannostoissa tuli aika paljon väärää laukkaa ja laukka nousi liian ajoissa. Loppuun saatiin nostot hyvään kohtaan, mutta väärää laukkaa tuli silti paljon... Loppuravit vähän pidemmällä ohjalla, mutta heppa paremmin hallinnassa kuin aiemmin tunnilla.

Ilme kertoo kaiken


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti